sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Velourvaatetta muksuille

Tykkään tuosta kullanruskeasta ja tummanruskean yhdistelmästä. Pojalle tilasin kullanruskeaa velouria ja aluksi oli tarkoitus tehdä ihan peruskestoprässipökät, mutta viime tingassa muuttui suunnitelma kaaritaskuhousuiksi. ja ihan kivat tuli.


Hetken mielijohteesta tein myös paidan velourista. Tykkään tuosta raitavelourista edelleen. Samaisesta kankaasta tein pojalle joskus aikanaan haalarihousut, mitkä oli kovinkin mieleiset. Nyt ei ollut käytettävissä kuin tuon etukappaleen ja tähtien verran. Leikkasin jo tuohon eteenkin pari ruskeaa tähteä, mutta olisi mennyt jotenkin liian sekavaksi, joten jätin laittamatta. 



Tässä laitoin lapun niskaan .


Keskimmäinen sanoi tarvitsevansa luonnonvalkoisia velourleggareita. Rehellisyyden nimissä en nyt tiiä voinko olla samaa mieltä, mutta mutta... parit leggarit hurautin.


Kovin on pieni ja etenkin näkymätön yksityiskohta, mutta takasaumaan nurjalle luonnonvalkoisen kanssa kivasti sopi tuo beige-pilkullinen lippulappu. vyötärötikkaus on tehty koristetikkauksella kumpaisiinkin housuihin, ei vaan oikein kuvassa erotu. 


Nyt olisi tarve tehdä pojalle slipovereja, ja ne tulisi ihan oikeaan tarpeeseen. Joskus pojalla oli vinot pinot hengareissa erivärisiä slipovereja. Nyt niitä on vain pari ja nekin oli jääneet pieniksi. Vähän jo mietin, josko uskaltaisi kokeilla kutomalla tehdä liiviä. Saas nähdä!

-miku-

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun lahjoja

Ihana, rauhallinen joulu oli tänä vuonna. Tässä ainakin joitakin lahjoiksi tehtyjä.

Fleecetakki, toivottavasti tuo käyttäjälleen lämmitystä pakkasiin. Tytöt tilasivat jo itselleen samanlaiset, en kyllä yhtään uskaltanut luvata ehtiväni tehdä..





Pussukoita ja penaaleita tuli myös tehtyä.




Sekä ponnareita. Noita tulee kyllä omaankin käyttöön reilusti tehtyä, ja silti aina puuttuu parit!


Yksi nukenvaatesetti tuli Baby Bornille myös



Nukenvaatteiden kaavat on nukenvaatekirjasta, huppari jostain Ottobren lehdestä ja pussukoiden ohjeet netistä. 

Mukavaa Tapaninpäivän jatkoa!

-miku-


lauantai 1. joulukuuta 2012

100 % villaa talveen

100 % villa on kyllä talvella ihan ykkönen! Niin kerrastoina kuin alusmyssyinä, villahaalareina, lapasina, ihan missä vaan. Kirpulta löytyi huopunut 100 % villaa oleva villapaita. Siitä syntyi tänään villamyssy ukkelille. Nopea ja simppeli tehdä. Tähden kanssa oli vähän ongelmia, olisi pitänyt vain malttaa yrittää silittää tukikangasta fleeceen kiinni... Eli tuo ruskea osio on mikrofleeceä. Mutta eipä tuo mittään, hyvin passaa vaikka ei ihan symmetrinen tähti olekaan :) Lämmin hattu ja kun vielä laittaa merino- tai silkkivillakypärämyssyn, niin luulisi tarkenevan :) On siis tuosta käyttökorkeudeltaan kaksinkertaista huopunutta villaa.



Poika on nähnyt teatteriesityksen tontuista tällä viikolla ja taisi tuo alla oleva poseeraus olla suoraan tontuilta lainattu ;)


Ompelumerkit olen tosi pitkään tilannut Ebayn kautta, kapeita valkoisia merkkejä, missä teksti joko vihreällä, v.punaisella tai tummanpunaisella. Nyt tilasin leveämmät nauhat Ikast Etiket :ltä. Ja olen kyllä muutaman ompelun käyttökokemuksen pohjalta tyytyväinen. Vielä miinuksena tuo, että on yhtä nauhaa, mutta toisaalta, ei tuo nyt mahdoton ole tikata kiinni. Tänään vaan taas törmäsin miun ongelmaan noihen lappujen kanssa, eli ne menee niin helposti vinoon! Siis asettelen kohdallen ja tikkaan, niin jo se on toinen kulma ylempänä kuin alunperin. Yleensä pyrinkin laittamaan alareunaan, niin silloin helpompi katsoa suoraan. Tuossa villahatussa merkki tuli taakse. 


Lumista ja rauhallista joulukuuta kaikille!

-miku-